Elämää Venäjän vallan alaisena

uomella on pitkä historia osana Ruotsin kuningaskuntaa. Vasta vuonna 1808 syttyneessä Suomen sodassa Suomi luovutettiin osaksi Venäjän keisarikuntaa. Venäjän vallan alaisena Suomessa kuitenkin säilyi pitkälti ruotsalainen oikeuskäsitys, sekä koulutus- sivistys- ja vapausihanne.  Mikä ajoi Venäjän hyökkäämään Suomeen? Suomen sodan päällimmäisinä syinä oli Napoleonin sekä Englannin sota. Ruotsi ei suostunut Napoleonin masinoimaan Englannin kauppasaartoon, ja Napoleon […]

Jyväskylän juuret ovat pienessä teollisuuskaupungissa, josta kasvoi Suomen Ateena

Jyväskylän kaupunki perustettiin virallisesti vuonna 1837 Jyväskylän kaapelikirkokylään Harjun ja Jyväsjärven väliin. Alueella oli jo kasvavaa kaupankäyntiä ja markkinaelämää. Säännöllinen höyrylaivaliikenne Jyväskylään alkoi 1850-luvulla. Sisävesialuksilla ei kuitnekaan ollu suoraa pääsyä kaupunkiin, vaan kauppalaivat jouduttiin jättämään Päijänteen rannalla olevaan ulkosatamaan. Myöhemmin 1870-luvulla Äijälänjokea ruopattiin kuitenkin niin, että suuretkin sisävesialukset pääsivät kaupunkiin. 1800-luvun alkupuolella Jyväskylän seutu vaurastui […]

Näin lypsät lehmän ja teet maidosta voita isoisoäitisi tapaan

Haluaisitko kenties noudattaa esi-isiesi tapoja ja valmistaa täysin itse maitoa, kermaa, piimää tai voita? Se ei ole edes vaikeaa, tarvitset vain kärsivällisyyttä ja muutamia raaka-aineita. Sekä lehmän, tietysti. Lypsykarjatilan perustaminen ei ole mikään halvin mahdollinen hanke. Suomessa maitotilallisten määrä on laskenut joka vuosi tasaisesti kotimaisen maatalouden kannattamattomuuden takia. Lehmän lypäsimem Vanhanpihojen tapojen mukaisesti Tarvitset tottakai […]

Savusauna on suomalaisten katoavaa kansanperinnettä

Mikäli olet joskus saunonut savusaunassa, kuulut onnekkaaseen vähemmistöön. Savusaunat ovat nimittäin päätyneet erittäin uhanalaisten lajien listalle Suomessa. Sanotaan, että on olemassa jo palaneita savusaunoja, ja ei ihan vielä palaneita savusaunoja. Jos satut olemaan savusaunan omistaja, toivottavasti tiedät kuinka arvokkaan ja mahtavan asian kanssa olet tekemisissä. Toivottavasti et polta saunaasi. Savusauna saattaa näyttää ihan tavalliselta saunalta […]